Raskauden alkuajan merkkejä

Alta löydät listan tavallisimmista raskauden alkuajan merkeistä, mutta muistathan että jokainen keho on omanlaisensa, eikä kaikki koe raskautta samalla tavoin. Kehomme reagoivat eri tavoin. Erilaisia reaktioita löytyy useita, eikä ”vääriä” tuntemuksia ole. Elä takerru juuri tiettyjen merkkien havaitsemiseen -jos olet testatusti raskaana, ei minkään listauksen oireet muuta tätä faktaa – ilmenipä sinulla oireita tai ei.

Mieliala vaihtelee

PMS ja raskaus saattavat tuntua aika samanlaisilta. Hormoonit mylläävät juuri raskaaksi tulleen äidin kropassa, ja olo saattaa helposti tuntua ärsyyntyneeltä, väsyneeltä tai tosi onnekkaalta -ja nämä kaikki tuntemukset muutaman minuutin sisään. Hormoonien vaikutuksen tuntee yleensä kovimmillaan raskauden alussa ja lopussa. Jos PMS -oireesi ovat tavallisesti vahvoja, mitä luultavimmin raskauden ajan oireet ovat myös.

Osta testi täällä

Osta testi täällä

Mielialani vaihtelee nykyään tosi paljon, tarkoittaako se että olen siis raskaana? Valitettavasti ei välttämättä -kyseessä voi olla ihan vaan PMS oireet tai stressi raskauden mahdollisuudesta. Varman tiedon saat vain testaamalla.

Poisjääneet kuukautiset

Den mest sædvanlige måde at opdage man er gravid er at menstruationen udebliver. Det er godt at huske på at menstruationen kan udeblive i en måned, uanset hvor regelmæssig den var tidligere, uden at man nødvendigvis er gravid. At menstruationen udebliver kan skyldes stress, uro osv. Hvis din menstruation er en uge for forsinket kan du tage en graviditetstest.

Tavallisimmin raskauden huomaa poisjääneistä kuukautisista. Muistathan että menkat voivat jäädä pois jopa kuukaudeksi kerrallaan ilman että olet raskaana. Tämä voi johtua esim. stressistä, levottomuudesta yms. Jos kuukautisesi ovat yli viikon myöhässä kannattaa tehdä raskaustesti.Testaa

  • ostamalla testi netistä tai apteekista
  • lääkärilläsi
  • naistenklinikalla
  • useimmilla nuortenklinikoilla

» Osta raskaustesti täällä

Menkkakivut ja lisääntynyt tarve pissata

Kohtusi alkaa kasvaa heti ensimmäisestä päivästä alkaen, ja se saattaa tuntua samalta kuin kuukautiskivut. Hieman epämukavaa, mutta ei mitään kamalaa kipua. Nämä ”kasvukivut” ovat siis aivan normaaleja, ja niitä voi aivan helposti ilmetä koko raskauden ajan.

Pissaamisen tarpeen lisääntyminen on yksi aikaisimmista raskauden merkeistä jotka sinun on helppo huomata. Tämä alkaa noin viikolla 6. Muistathan, että niinkuin kaikessa muussakin raskauteen liittyvässä, myös tämä on hyvin yksilöllistä.

Kun nainen tulee raskaaksi, veren määrä kehossa kasvaa, munuaiset alkavat toimia tehokkaammin -ja pissaamisen tarve kasvaa.

Raskauden loppupuolella pissaamisen tarve vain kasvaa, kun lapsi alkaa olla niin suuri että se painaa virtsarakkoasi.

Lisääntynyt virtsaamisen tarve saattaa olla myös merkki ihan vain virtsatieinfektiosta, eritoten jos virtsaamiseen liittyy kipua. Tämä on tärkeää tutkituttaa lääkärillä/neuvolassa, olitpa raskaana tai et. Virtsatietulehdus hoidetaan antibioottikuurilla.

Muutokset rinnoissa

Rintojen muutokset ennakoivat niiden alkavaa maidontuotantoa. Useimmilla nännipihat tummenevat ja niiden pienet näppylät eroottuvat huomattavasti selvemmin. Jos ihosi on todella vaalea, saatat huomata rintojen pienien verisuonien tummuvan hieman ja erottuvan selvemmin. Pienirintaiset naiset saattavat jo alusta asti huomata eroa rintojensa koossa.

Väsymys

Aineenvaihdunnassasi tapahtuu isoja muutoksia koko raskauden ajan, koko kropan tulee valmistautua lapsen tuottamiseen. Ei ole siis mikään ihme jos tunnet olosi väsyneemmäksi. Useimmat äidit valittavat jatkuvaa väsymystä raskauden alkuaikoina (n.8-10 viikkoa), mutta joillakin väsyneisyys jatkuu koko raskauden ajan.

Pahoinvointi

Tavallisimpiin raskauden merkkeihin lukeutuu pahoinvointi. Se ilmenee raskauden alkuvaiheessa, yleensä aamulla kun verensokeri on alhaalla. Jotkut haistavat entistä paremmin ja herkemmin, ja tietyt hajut saattavat saada voimaan pahoin. Toiset taas eivät voi pahoin ollenkaan.

Himo tietynlaiseen ruokaan ja juomaan

Jotkut alkavat oikein himota tietynlaista ruokaa ja/tai juomaa raskaana ollessaan. On normaalia että makumieltymykset muuttuvat raskauden aikana. Voi olla että alat ehkä inhota entistä suosikkiruokaasi tai lempihajuvetesi saa sinut voimaan pahoin. Vaihtelua on suunnattomasti!

Metallinmaku suussa

Tämä on hieman epätavallisempi merkki, mutta jotkut maistavat suussaan metallinmakua.

Osta testi täällä

Osta testi täällä

Nidaatiovuoto

Joillakin ilmenee ns. nidaatiovuotoa, joka johtuu alkion kiinnittymisestä kohdun seinämään. Tällainen vuoto ilmenee yleensä n.5-8 päivää ovulaation jälkeen, mutta joissain tapauksissa jopa paljon myöhemmin. Voi olla helppo sekoittaa kuukautisvuotoon.

Vuodot

Kasvanut vuotojen määrä on todella normaalia raskaana ollessasi. Erilaisia vuotoja ilmenee pitkin raskautta. Valitettavasti niille ei oikein voi mitään. Niitä kannattaa toki pitää hieman silmällä, josko ne muuttuvat erikoisen värisiksi tai alkavat haista pahalle.